Lopun elkeet. Loppu.

QueenJane valitsi itselleen seuraajan & Queen II Jane, Approximately blogaa täst'lähin osoitteessa

http://queenjaneapprox.wordpress.com/

Tämän kirjoituksen ainoa funktio on tiedottaa kautta rantain, että Queen Jane, Approximately on tullut tämänmuotoisenaan tiensä päähän. Tähdennettäköön: tämänmuotoisena. Muodolla tarkoitetaan tässä yhteydessä vain ja ainoastaan sitä alustaa, jolla QJ asiansa sanoo. Päätös on salamannopea & ehdoton. Taustaa päätökselle:

osallistuin eilen Turun yliopiston sosiologian opiskelijoiden & oppiaineen järjestämään tasa-arvopaneeliin. Paneeli oli tylsähkö, kuten paneeleilla on tapana. Vieraana oli yksi idiootti, yksi virkamies ja kaksi historioitsijaa. Idiootti päästettiin turhan vähällä, vaikka naurunalaiseksi saatettiinkin, kaikkia akateemisia traditioita kunnioittaen. Kohtalaisen paksun ponnen paneeli kuitenkin sai eilisaamuna sanomalehtitasolla uutisoidusta ukaasista, jonka mukaan Alma Media päätti erottaa omistamansa lehden päätoimittajan toimittajan sukupuoliseen suuntaukseen vedoten. Kyllä, toistettakoon: toimittajan sukupuoliseen suuntaukseen vedoten. Turhia selityksiä ei yhtiön taholta edes kuultu. Me nyt vaan mentiin vähän lakia ja ihimistä viistäen. Mutku ei meijän valkoiset lihavat omistajat tykkää siitä, että potentiaalinen markkinarako meneekin toisen raon matkaan. Allekirjoittaneen asunnossa loppui kansankielellä ilmaistuna "mainostelevision" & johdannaistensa katseleminen eiliseen. Ei tule Alma Media tähän 54 neliöön enää pikkuvarpaan pikkelölläkään, eikä tule ikäväkään. Conaninkin lopetin jo aikoja sitten. Metsoloitten uusinnat alkaa valtiollisella puolella.

Se siitä. Tänä aamuna herään seitsemältä mahdottoman kauniiseen sateeseen ja pimeyteen, asuinalueen valaisimet luovat sitä auteretta, jota en muilla asuinalueilla ole kohdannut. Satoi perkeleesti. Vuodatus.net -blogipalvelun sivuilla on ilmoitus:

"vuodatus.net siirtyy Alma Median omistukseen."

Toistamiseen: se siitä.

Palaan ihan hyväksi havaitsemani wordpress.comin käyttäjäksi ja infoan vielä viimeisellä viestillä, kun olen saanut QJ:n siirrettyä toimivasti alueelleen.

Happy trails, Hans.

Kiitos vuosista, ne oli kiva.

Jatkan vielä, potentiaalinen lukija saa aimo annoksen vähätekstisemmän viikon katteeksi. Sutisen Susiraja tuntui alustanvaihdon myötä hinaavan telakalle allekirjoittanutta suuresti miellyttäneen "mitä luen nyt" -osion, miellyttäneen, koska lukutottumustensa paljastaminen on paitsi tirkistelyn alueena ensiluokkainen, myös rehellisen mielenkiintoinen ja potentiaalisiin maailmoihin avaava, usein suositellut teokset ovat hyviä, kunhan valitsee huolella, kenen suosituksiin uskoo. Häpeilemätön pastissi siis, vaikka raamit ovat siksi löysät ja loogiset, että kovin verisiin tekijänoikeustaistoihin on tuskin syytä antautua. Ja ainiin, samainen Susiraja piti jo omansa, mutta hiljentykäämme mekin QueenJanessa toviksi ihmisjojon itsestään tehneen ensiluokkaisen tekstimaakari David Foster Wallacen muistolle. Tästä merkkinä yksi ylimääräinen enter-näpykän painallus ennen edelläluvattua, toivottavasti tavaksi käyvää listausta.



Tuli kaksi ylimääräistä. Mut nää on yöpöydällä ja repussa ja kahvipöydällä ja paskahuussissa ja tiesmissä juur nyt:

- Märta Tikkanen: Kaksi. Suositus, jonkinlainen välttämättömyys, tämä. A teki jo tästä aikoinaan proseaan, mutta tulevan rakkaan aviovaimoni ohjeistuksesta otin kotihyllystä. Tikkasen ilmaisu ei ole välttämättä kielenä niin mieleeni, kuin olisi toivottua, mutta funktionaalista kyllä. Ehkä ihan vähän lakonista, joka 90% kirjoista tarkoittaa maukkuutta. Niin tässäkin. Joku voisi säätää lain, että lukekaa tämä ennen parisuhdetta. Parisuhde. Hyi vittu, mikä demaritermi. Ainoastaan sosiaalidemokraatilla voi olla parisuhde.

- Jouko Turkka: Aiheita. Aika monet ja aika pitkään ovat patistaneet Turkan mielipuolisen tekstin kimppuun, olen jotenkin myöhäisherännäinen, ymmärrän, onhan Turkka skribenttinä aivan omaa luokkaansa, väitän, että onnistunut. Joku sanoi allekirjoittaneelle jostain joskus, että "anna mennä". Turkkaa olisi syntynyt, jos olisin antanut. Kaiken riehumisen alla on jotain erityisen herkkää ja rätisevää, pohjattoman pessimismin ylevöittävä rakkaus, mutta kaiken keskessä silti joukko huomioita, joiden todistusvoimaa, tarkkanäköisyyttä, ei käy kiistäminen.

Tosin kirjat eivät enää ole kirjoja niin kuin ennen. Ei niiden takia voi enää valvoa ja olla huomenna poikki mutta onnellinen. Ei kirjoja kirjoiteta enää siksi, että tultaisiin kuuluisaksi, vaan jollakin tapaa täytyy olla kuuluisa saadakseen kirjoittaa. Ne ovat jotenkin muuttuneet kovakantisiksi haastatteluiksi.
  Olen koettanut kiertää osaamattomuutta asettamalla itselleni velvoitteita kehittää kokonaan uusi kirjallisuus. Esimerkiksi kirjaa, joka paljastaa kirjallisuuden valheeksi ja tyhjentyneiksi symboleiksi joista ei ole kuin vahinkoa.

Ensimmäinen kappale edellisestä lainauksesta tulevan viikonlopun messuvieraille, jälkimmäinen kuin allekirjoittaneen omasta suuvärkistä.

- Mark Twain: Kannibalismia junanvaunuissa ja muita tarinoita. Twainia riivaa Huckleberry Finnin kuvottava perintö, vaikka varjoonsa jää niin laakea pino kerrassaan hienoa ilkeilyä. Matkakirjeitä maasta oli jo aikoinaan tiukka lukuelämys, nyt työn alla on jotain vielä, niin, aiheellisempaa.

- Paul Balmer: Fender Stratocaster. A Manual & Bjerke/Mauris: Te. Från sencha till lapsang. Näitä molempia voisi tavata ikuisuuden. Ei niistä sen enempää.

Hiljaista, niin hiljaista on pitänyt, allekirjoittanut on enemmän kuin epätyytyväinen kirjoitus per viikko -tahtiinsa, mutta miksturhaan, tuleehan sitä rampattua ulkomaalla ja tehtyä josvaikka minkävärkkistä värkkiä päiviensä pitimiksi, kaikenmaanperkeleen predikaattilogiikkoja, palellutin sikstoiseen kurkkuni sunnuntaikävelyllä, sunnuntai oli ihmeellinen päivä kävellä ympäri Turun, Halistenkoskella oli auto ajanut jokeen, Koroisissa oli hippien hippikahvilassa hintava pulla. Sairastumiset, josko pienetkin sellaiset, ovat aina paitsi hermojariipiviä myös jotenkin nahkeita, nahkeanapaisia sedimenttipalloja (vertaa kookospalloihin, oi, kookospallot! koskaan en ole ensimmäistäkään maistanut, mutta voiko maailmassa herkullisempaa olla, niin?), päännytkäytyksille varattuja viikonmittoja, aina, josko tämä lentsunomainen mennee jo viimeistään ylihuomiseksi ohi, saisi ainakin luvan. Hiipuvan kirjoitustahdin ansiosta (vaikka tämä pätee vain verkkopäiväkirjaan, niin) blogiblokin itselleni aikaansaaneena kokeiltakoon taas ainakin tovin aikajatkeeksi vanhaa ihan hyvää ja Annamaijan kiittelemää, niin hyvin trendikästä faktuaalisen ja fiktuaalisen osin sotkevaa päiväkirjanomaisuutta sanan varsinaisessa varsinaisuudessa.

***Herään ehkä, jotenkin sitä on ja ei ole tottunut uuteen positioonsa katonrajassa, joka josko vaivaa niskasta välillä betonia, tarjoaa kuitenkin ainutlaatuisen leposijan & ensimmäisen silmäyksen verhonraosta alkavaan päivään eli kannattaako nousta, 80-luvun ideologinen sänkyratkaisu sopii 80-luvun lapsille ja joka ainoa aamu on oma pelkonsa siinä, kompastuuko tikkaissa unennahkeassa sumussa, joka ainoa aamu. Kuinkahan korkealla sitä elää? On tästä joku viitisentoista mittaa alas, ehkä. Joka parvelta tirkisteltynä, talonseinää pitkin vain ja ainoastaan yhdestä tietystä kulmasta tilaa on jetsulleen huimaava määrä ilmaa. Tyhjennän gaiwania, illalla lepäämään jätetty aines on kitkerähköä, mutta astia sen väärtti, teen selkeähköjä korjauksia, viilaa, häkellyn puuskastani, joka tänä aamuna on vähemmän puuska, puolikuntoinen puuska, saan kaksi käyttökelpoista sanaa, keskenään väärässä järjestyksessä, toinen sanoista on "on", jonka pyyhin hetimiten pois. Koulu on jotenkin sumussa vaikka päivä kuin loisteputkeen tuijottaisi, kuskuspihvien aikaan kohtaan todellisen uupumuksen, käytän iltapäivälle varatut teet (en ole vielä keksinyt romanttisempaa tapaa nauttia hyvästä teestä kuin käytetystä & puhdistetusta säilykepurkista, jonka pohjalla siis on joukko hyvää, useamman haudutuksen kestävää ainesta, kannessa lukee barilla & kuumavesi termospullossa erikseen, vaikka termos kyllä jo haisee mutta se onkin 70-luvulta samoin, kuin viikonloppuna löytynyt naimisiinmenovetimeni, sikstoiseen juuri tällä metodilla teensä hauduttaa päivittäin maailmassa hiukan nafti miljardi kiireistä työn orjaa, pitäkää juntit earl grey -pussinne!) puhun opinnäytteestäni itselleni poikkeuksellisen selkeästi, haistatan pitkät oppialani grand old manneilla (heko-hekoti-heko) & päädyn lopputulemaan, jossa kykenen omaksumaan vaaditun määrän formaalista päättelyä itsekseni, niin vaikeaa se ei voi olla, ettäkö tätä sietäisi, hihittäjillä kansoitettuja luentoja. Poljen kotiin, satamassa palaa pilvet, rojahtelen.

***Niin, kommenttispammi iskee tähänkin luukkuun, yöllä oli tullut seitsemisenkymmentä uutta kommenttia hajaantuneena ympäri queenjanea, jotenkin kiehtova on tieteiskirjallisuuden rappeutuvan koodin idea, M. Johnia tietysti, hengenvaarallisen, mädän koodin. Iskikö se tänne, alkoiko loppu?

Jep, heitin tänään ekaa kertaa urheilupuistossa alle kolmenkymmenen, josko on todettava, että aivan koko radan olen käynyt läpi vasta kolmasti, siksi aloittelevaa pelotti ensimmäisen väylän kohtalaisen ilkeä vesieste. Radan par on kai 26, laskujeni mukaan, tänään meni 29.